18.5.05

Kovaa peliä Hollywoodissa

Pääskyset, nuo kesän viralliset airuet, ovat sitten saapuneet näillekin leveysasteille. Toissapäivänä hölkkälenkillä tein niistä kuulohavainnon. Eilen kohtasin myös toisen varman kesän merkin, nimittäin hyttysen. En onnistunut listimään sitä, mutta se taisikin olla koirashyttynen, sillä en aamulla löytänyt iholtani yhtään paukamaa. Onni onnettomuudessa.

Vaikken viihdebisneksen asiantuntija olekaan, niin mielestäni peliteorialla voi hyvin selittää, miksi ohjaajat "alentuvat" tekemään laimeita massafilmejä. Se, että he kaikki olisivat yksinkertaisesti vain todella rahanhimoisia, ei mielestäni ole tyydyttävä selitys. Hollywoodissa kilpailu on armotonta, ja nuoren tulokkaan on vaikea saada töitä. Vastavalmistuneella ohjaajalla voi olla vielä periaatteita, mutta jos ei ole sarjassaan ainutlaatuinen, joutuu hän niistä pian luopumaan saadakseen töitä. Vasta kokeneemmat ja menestyneemmät tirehtöörit saavat toteuttaa omia visioitaan. Järkeilen asian näin: ohjaajatulokkaat voisivat kaikki pitää kiinni periaatteistaan ja esittää vaatimuksia, mutta jos yksikin suostuu tanssimaan täysin mainosmiesten (esim. nk. product placement) ja tuottajien pillin mukaan, hän saa avoinna olevan työpaikan. Vangin dilemma tulee mieleen. Täysin vapaat kädet ohjaaja saa vasta sitten, kun ohjaamisen lisäksi tuottaa filminsä, tai vaikka omistaa kokonaisen elokuvastudion. Tosin, kyllä Lucasinkin tekemisiä rajoittavat oheistuotteiden valmistajien toiveet...

8.5.05

Potpuri

Olisi kätevämpää jos säätiedotusten lopuksi esitettäisiin amerikkalaistyylinen "disclaimer" sen sijaan, että meteorologit puhuisivat vain ja ainoastaan konditionaalissa. Ruudussa voisi välähtää nopeasti vaikka: "Ilmatieteenlaitos ei ota vastuuta vesisateen takia pilalle menneistä juhlatapahtumista, vaikka olisikin luvannut aurinkoista..." Rasittavampaa on mielestäni nykyinen käytäntö: "Tänään saattaa ehkä hieman saatakin, tai sitten ei. Aurinkokin paistelee mahdollisesti repeilevän pilviharson takaa. Lämpötila on siinä kymmenen asteen tienoilla, ehkäpä hieman jopa yli kymmenen astetta..."

Pieni oivallus jonka sain, kun kuljin naapuritalon pensasaidan ohi: varpusilla on pakostakin hyvin tärkeää ilmoitettavaa silloin, kun ne piipittävät. Sellaisen mekkalan pitäminen syö varmasti huomattavan osan niinkin pienen linnun energiasta. En olisi keksinyt tätäkään, jos en olisi lukenut Carl Zimmerin artikkelia itkun evoluutiosta.

Aina joskus kaipaan japanilaista kanssakäymisen kulttuuria Suomeenkin, tarkemmin sitä länsimaisesta näkökulmasta äärimmäisyyksiin menevää toisten huomioimista. Esimerkiksi, että kännykän soittoäänillä ei pelleillä bussissa, Corollan subbaria ei huudateta (kaikki kun eivät arvosta Klamydian viimeisintä kiekkoa, varsinkaan klo 2:00), eikä omaa vitutusta näytetä, etenkään ventovieraille. Ihmiset saavat kyllä diivailla... kunhan heillä on myös diivojen lailla rahaa, jolla kompensoida kakaramaista käytöstään. That's all folks... Dr. Joykill out.

2.5.05

Totista totta

Jo yli viikko vierähtänyt viime kirjoituksestani, ehken olekaan sellainen ideoiden sampo kuin aluksi kuvittelen. Ei se ainakaan siitä johdu, että minulla olisi parempaakin tekemistä...

En enää ymmärrä niitä, jotka vaativat peleiltä ja elokuvilta realismia, vaikka itsekin joskus niin tein. Tämä johtuu siitä, että olen varttuessani hoksannut, ettei tosimaailma aina ole kovin mukava tai mielenkiintoinen paikka. Ymmärrän kyllä, että ärsyttää, kun faktat esitetään väärin. Hyvä teos kulkeekin kultaista keskitietä, ei liian tiukkapipoinen, muttei järjen hylkääväkään ("Jos emme saa kuutiota lauhdevettä, niin Loviisan voimala pyyhkäisee Kotkan ja Helsingin mukanaan!").

Ajatelkaapa vaikka realistista sci-fi -rainaa: Suurimman osan elokuvasta astronautit nukkuvat horroksessa. Määränpäässään he heräävät, käyvät keräämässä näytteitä eksoplaneetan pinnalla, käyvät taas tutimaan ja suuntaavat kohti kotia. Kun he saapuvat takaisin maahan 5-vuotiselta missioltaan, heidät muistaa vain innokas historioitsija, jota ei tehtävä kiinnostaa niinkään kuin se, millaista elämä oli silloin 500 vuotta sitten, kun alus laukaistiin.

Avaruustaisteluja emme tuossa elokuvassa näkisi: universumi kun ei ole pullollaan hominidin omaisia, agressiivisia eliöitä. Ja jos näkisimmekin, olisi se äänetöntä kieppumista, kunnes toinen aluksista hajoaisi näennäisesti ilman mitään syytä. Apua ei kumpikaan osapuoli voisi hälyttää, koska sen saapuminen kestäisi vuosia.

Peleistä ja elokuvista tekee mielenkiintoisia juuri se, että pääsemme näkemään ja kokemaan tilanteita täysin arkielämän ulkopuolelta. Tässä vaiheessa joku keksinee: "Entäs The Sims?"
Totta, näennäisesti peli simuloi arkitodellisuutta, mutta siinä on paljon lievennyksiä ja huumoria, vaikka myös arkitodellisuuden ikäviä puolia on otettu mukaan (taudit, taloushuolet, onnettomuudet...). Simit ovat kuitenkin aivan liian hyviä ja mukavia tavallisiksi ihmisiksi, eikä peli oikein kuvasta parisuhdemarkkinoiden raadollisuutta. Pelissä kun vanha, lihava mies voi saada nuoren, hoikan naisen, kunhan osaa vain puhua oikeista aiheista...

Sarjakuvalöytö: Rehabilitating Mr. Wiggles. Sarja on varmasti mustinta verkosta löytämääni huumoria.